• St1 Kankaanpää
  • Shell Kankaanpää

logo

Yrityksen tausta


Ilmajoelta kotoisin oleva Erkki Autio tuli bensapojaksi Kankaanpään Essolle 18-vuotiaana vuonna 1967. Viisi vuotta myöhemmin hän aloitti yhtenä Suomen nuorimpana huoltamoyrittäjänä 75 markan pohjakassalla samaisella asemalla. Huoltoaseman kahviota hän piti aluksi yhdessä veljensä Sepon kanssa. 1980-luvulta alkaen Erkin vaimo Kirsti on ollut tiiviisti mukana yrityksen toiminnassa.

1990-luvun puolivälissä Erkki Aution vävy Jura Snåre aloitti Kankaanpään asemalla huoltoasemamyyjän tehtävissä. Myöhemmin hänestä tuli Aution liikekumppani. Nykyisin Snåre toimii yrityksen toimitusjohtajana.

Vuonna 2006 Suomen Esson osakekanta siirtyi SOK:n omistukseen. Huolto E. Autio Oy:n tulevaisuus oli vaakalaudalla, koska ABC-lipun alle siirtyminen olisi tiennyt kauppiasvetoisen aseman täydellistä muuttumista. SOK kuitenkin myi Kankaanpään aseman noin 140 muun aseman joukossa St1:lle. Tämä avasi hyvät mahdollisuudet yrityksen laajentamiseen. Tällä hetkellä yrityksellä on yhteensä viisi asemaa Kankaanpäässä, Porissa ja Luvialla.



Pesu

Kankaanpään Esso


Esso

logo